Keittiömme uudet kasvot

Heponiemen keittiö sai uuden johtotähden, kun Tero Korhonen tarttui kauhanvarteen vuodenvaihteessa. Tero toi mukanaan vuosien kokemuksen ravintola-alan huippukohteista: Strindbergiltä, Palacesta, Långvikistä ja Boistöstä.
Tero myöntää avoimesti, ettei hänellä ollut selkeää ruokafilosofiaa uransa alkuvaiheessa. Hän kokeili kaikkea mahdollista, työskenteli ketjuravintoloissa ja teki monipuolisesti erilaisia työtehtäviä ravintola-alalla. Kiinnostus ruokaan syttyi uuteen paloon ravintola Strindbergin keittiössä, kun Tero sai vastuulleen alku- ja jälkiruokien valmistuksen. Teron mukaan ravintolan henki tuki kehittymistä ja kekseliäisyyttä. Kollegojen keskinäinen haastaminen ja yhteistyö veivät sekä yksilöiden että koko keittiön osaamista harppauksin eteenpäin. Strindbergin opit ovat kulkeneet sittemmin mukana jokaiseen keittiöön.
”Haluan kunnioittaa ruoanlaiton perinteitä ja sitä tietoa ja taitoa, jota kokeneemmat kokit ovat osanneet välittää minulle”, Tero kertoo. “Keskinäinen kunnioitus ja aidot raaka-aineet ovat ruoka- ja keittiöfilosofiani ytimessä”, hän lisää.
Heponiemi tarjoaa Teron mukaan loistavan mahdollisuuden syventyä aiempaa enemmän kasvisruoan saloihin. Teron rinnalla Heponiemen keittiössä jatkaa monelle jo tuttu Saara Kiias, jonka kasvisruokia moni on jo päässyt maistelemaan syksyn aikana. Yhdessä Tero ja Saara haluavat jatkaa vieraiden hellimistä herkullisella, lähialueen raaka-aineista ammentavalla ruoalla. “Tärkeintä minulle on, että asiakkaamme saavat arvoisensa ruokakokemuksen!” Tero kiteyttää.
Toivotamme ilolla Teron tervetulleeksi Heponiemeen!